Epäonnistunut autonhakumatka Saksaan

Etsin v2012 alussa vähän tuoreempaa w124 300TD manuaalia kuin mitä omani vm -88. 7 paikkasuus ja manuaalivaihteisto ilman turboa oli lähtökohta. Aluksi tutkin toki W211 malleja mutta niiden 7-paikkaset manuaali CDI-270-280 320:t on kiven alla. 
Sitten löytyi yksi punainen W124 noin maaliskuun alussa mutta se meni alle viikossa kaupaksi. Päätin että kun seuraava tulee niin lähden haken sen pois. Niinpä sitten maaliskun lopulla sellainen löytyi. 
Varasin Blue 1 lipun 3.4.2012 Oulusta köpiksen kautta Hampuriin hintaan 117€. Kentältä Europcar:n polo vuokralle hintaan 84€/vrk Keskiviikkoaamuna 4.4. olin paikalla Westerrönfeld nimisessä kylässä pohjois Saksassa. Yöpymispaikka löytyi helposti , eikä ollut hirveen kallista, 42€ yö aamiaisen kanssa. Aamu kahdeksalta liikkeeseen, jossa oli myyjänä tietysti turkkilainen ja sen rastatukkainen velipoika. Autossa ei koekilpiä joten maantielle ei oikein ole asiaa. Kuvassa siistin näköinen farkku olikin aika kulunut maalipinnaltaan. Ruostetta ei tosin ollut. Pikkuvikaa aika paljon. Lämppärin puhallin haisi palaneelle. Kytkin sen tuntoinen että ei kestä pitkään. Painelaakerikin äänsi aika pahasti. Koneessa ei vuotoja, mutta venttiilikoneisto alkoi raklattelemaan kun vähän lämpeni siinä tyhjäkäynillä. Vänkärin puolen ovi ei auennut kummaltakaan puolelta. Oikean takaoven muovimaski irti. Takimmaiset penkit aika epäsiistit, muuten penkit ehjät ja hyvät. Orotpodedipenkit oli molemmin puolin edessä mutta jotain sihinää niistä vähän kuului kun nupeista väänteli mutta tuntuma ei muuttunut mienkään, joten jotain korjattavaa olisi niissäkin. 

Päätin lähteä pois ja soitinkin seuraavasta autosta, mutta sen myyjä oli lomalla eikä autoa voitu näyttää myydä lähipäivinä. Kolmas auto oli Oldenburgissa noin 220 km matkan päässä. Se olikin jo paljon parempi mutta ei enään 7-paikkainen. Kone kävi kylmänä ja kuumana hyvin. Pohjassa kuitenkin 9-paikkalappua. Konepellin alla 1. Siististi korjattuja mutta ruoste on siis edennyt jo pidemmälle kuin noissa minun omissa. Muuten kaikki oli toimivaa ja siistiä. Ortopedipenkin toiminta jäi siinäkin epäselväksi. Auton vieressä maassa oli kuitenkin likainen öljyläikkä. Kysyin että mistäs se tuo on tullut? Myyjä selitti että hänellä on yleensä siinä kohtaa parkissa hänen toinen myytävänä oleva mersu 2005 mallinen 320CDI tomaatti. Se vuotaa allensa ja se olikin siirretty päiväksi rivitalon etupihalle nurmikkopaikalle. Uskoin selityksen, sillä W124 ei vuotanut mistään mitään. Olinkin jo luovuttamassa W124 etsinnät koska neljäs Aurich:sa sijaitsevan 1800€ auton myyjä ei koko päivänä vastannut puhelimeen. Aurich ei olis enään hirmu kaukana ollutkaan Oldenburgista. Aloin kuitenkin muuttamaan suunnitelmiani (=virhe, jota ei siis normaalioloissa autonostomatkalla saa koskaan tehdä) . Viides W 124 olis ollut 500km päässä etelässä. 
Sitten aloin soitelemaan W211 farkkujen perään. Käyn reissun aikana katsomassa niitä vaikka rahaa ei ollut tarpeeksi mukana niiden hankkimiseen. Rahaa oli mukana siis vain 5 tonnia, joka riitti kaikkiin W124:iin mitä myynnissä oli sillä hetkellä, osaan jopa kahteen. 
Ensimmäinen olis ollut aika lähellä mutta puhelimella asiaa varmistuttuani selvisi, että se olikin tomaatti. 
Myyjä kiitteli minua että olin huomannut asian. Hän korjaa sen välittömästi. No seuraava manuaali 270 CDI musta farkku löytyi sitten Bremenistä, pyynti oli jotain 8500€. Menin paikalle Khodr Autohaus Vahr:n Kurt-Schumacher-Allee 8 . Turkkilainen tietysti nimestäkin päätellen. Farkku oli perä maassa ja myyjä sanoi, että jokin probleema siinä on takapäässä ja autolla ei voi ajaa, mutta haluatko silti kuunnella kuinka hyvin kone käy. Sanoin että tottahan toki haluan. Akussa ei ollut niin paljoa virtaa, että edes kaikkia oveja olis saatu auki. Konepellin avaaja vipu oli rikki, siihen tarvittiin veto suoraan pihdeillä vaijerista. Tässä vaiheessa paikalle tuli pari muutakin turkkilaista. Vanhempi mies ja nuorempi noin parikympppinen. He toivat apukaapelit ja alkoivat syöttään virtaa konepellin alla olevaan pikku akkuun. Kun se ei auttanut he kokeilivat syöttää virtaa johonkin pultinkantaan pikkuakun yläpuolella. Muistelin että oikea starttiakku on takakontissa ja etsin sitä sieltä. En itsekään ensin löytänyt mutta välillä soitin Tapio 89:lle niin sitten se löytyi oikealta puolelta peitteiden alta. Viittoilin turkin pojat paikalle ja näytin akkua ja sanoin,että ehkä kannattaisi yrittää syöttää lisävirtaa tuonne. Hirveä turkinkielinen posmitus alkoi ja turkkilaiset siirtelivät muut autot pois tieltä ja siirsivät virransyöttöauton Mersun takapuolelle. No sittenhän se CDI hörähti nöyrästi käyntiin.

 
Myyjä kysyi minulta voisinko itse vaihtaa taka ilmapussijouset heidän pajassaan. Heillä oli siellä työkaluja ja nosturikin. Mä sanoin että miksei, mutta mulla menee sitten koko pääsiäinen täällä, koska osia saa jenkeistä tänne odotella aika pitkään, elleivät he tiedä Saksassa jotain edullista mersun takailmapussi jousia myyvää liikettä. Ei heillä tuntunut olevan mitään tietoa, eikä myöskään tietoa testeristä. Jota epäilin tarvittavan jousien vaihdon yhteydessä ja muutenkin auton tietojen tarkastamisen takia. Myyjä sanoi siiihen, että ei sinulla ole tekemisen puutetta täällä pyhien aikana. Heillä on muitakin autoja joita pitäisi korjata. Aletiin sitten neuvottelemaan hinnasta siinä kunnossa missä auto sillä hetkellä oli. Tarjosin perinteisen Kalajokisen tavan mukaan puolet, elikkä 4000 Euroa, mutta myyjä sanoi että ei meillä taida olla busineksen mahdollisuutta. Hän sanoi, että Puolalaiset maksaa tuossa kunnossa 7500 Euroa. Hän ilmeisesti tähtäsi jonnekin 6000€ tuntumaan, mutta minä tiedän että rikkinäisiä 270CDI:tä on etelä Saksassa tarjottu ja myyty 5000€ ja allekin joten minäkin tajusin että ei tästä tule mitään ja lähdin sitten pois parkkipaikalle surfaamaan iPadillä lisää Mersuja. 

Niin tuosta iPad ja yleensä tableteista. Ne toimii kyllä tuossa Auton etsintä surffauksessa hyvin, mutta se pitää sanoa että vain kaupungeissa joissa Saksassa on hyvät 3G kentät. Moottoritien levähdyspaikoilla olis aikaa surffailla, mutta siellä saa käyttöönsä vain EGPRS nopeuden jolla surffaus on liian hidasta. Mulla oli siis paikallinen Media Markt:sta ostettu FONIC operaattorin SIM kortti. Siihen rahaa ladataan seuraavalla systeemillä. Mennään paikalliseen LIDL:iin, ostetaan 15 euron kortteja ja saaadaan kassakuitti, jossa on 12 numeroinen luku. Sen luvun voi soittaa palvelunumeroon jossa ihminen ottaa sen vastaan ja kysyy SIM kortin puhelin numeron.  Siinä testataan miten ulkomaalainen osaa Saksaa ääntää. Sitten 2 minuutin päästä liittymä alkaa toimimaan. Toinen tapa on syöttää se koodi netin kautta, mutta sitä ei voi tehdä jos ei ole yhtään enään krediittiä siellä jäljellä. 
No niin sitten painelin pololla moottoritietä Hampuria kohti. Siellä oli taas turkkilaisella 270CDI manuaali. Kova iltapäiväruuhka sattui ja kesti melkein tunnin päästä Y.G. Automobilelle Gustav-Adolf-Straße 113b.  Jälleen turkkilainen....miksi minä aina päädyn niiden liikkeisiin?. Ja auto on Tomatti. P***leen puusilmät!! Varmaan manuaaleja kysytään enemmän ja siksi yrittävä harhauttaa niidenkin ostajan paikalle. Minä löin oven kiinni ja pyytelin anteeksi vaivaa.... 
Sitten tähtäimessä oli aidon saksalaisen privaatti ihmisen omistama manuaali Schleswigissä lähellä Tanskan rajaa jo. Auto olikin aivan täydellinen. 


Käytiin koeajolla ja auto toimi hyvin, ei puoltanut eikä kaksoismassakytkin vauhtipyörä ravistellut eikä kolistellut. Auton omistaja oli oikein kunnon perussaksalainen iso arviolta 120 kiloa painava ikäiseni äijä. Korissa ei ollut naarmuja ja verhoilu oli sisältä ehjä ja puhdas. Kysyinkin sitten siitä syystä että onko hänellä lapsia. Hän vastasi että on hänellä yksi yhdeksänvuotias tytär, mutta häntä kuljetetaan vain vaimon omistamalla Scodalla. Siinä kohtaa hiljenin toviksi, mutta se ei tällä kertaa johtunut siitä että en olisi ymmärtänyt mitä hän sanoi

Olisin siis varmasti ostanut sen auton jos myyjä olisi suostunut siihen että siirrän rahaa 5500€ hänen tililleen pankin kautta. Loput maksan käteisellä. Odotan paikallisessa hotellissa niin kauan, että rahat tulevat hänen tililleen ja hän voi ne sieltä nostaa. Hän ei tuntenut oman pankkitilinssä IBAN tai SWIFT koodeja. Sellainen järjestely ei hänelle sopinut, hän sanoi sen olevan periaatteellista . 
Itsekin periaatteen miehenä ymmärsin häntä ja päätin illalla tilata viimeiset saatavilla olevat Blue1:n liput takaisin Suomeen. Aamulla 5.4 sitten klo 6.35 koneella Köpikseen ja sieltä Ouluun. Ja nyt mietitään mitä sitä sitten tehtäis... Mietin syksyyn asti jolloin Mobile.de:stä löytyi 5 sopivalla etäisyydellä toisistaan olevaa S211 manuaali mersua V6 koneella. Kesän käytin Star ohjelman ja siinä tarvittavan MUX:n hommaamiseen. Ilman sitä vanhan Mersun ostaminen on huomattavan riskialtista puuhaa, osti sitä sitten mistä vain

www.000webhost.com